Uunimunakas – kasvisfrittata

Aamiainen on tärkein osa päivää ja hyvällä aamiaisella päivä ei voi muuttua kuin paremmaksi. Poikkeuksetta meidän perheessä keitetään aamuisin kattilallinen kaurapuuroa ja sitä syödään enemmän kuin mielellään hedelmien, mustikkakeiton tai marjojen kanssa. Vaihtelu virkistää ja päätin pitkästä aikaa valmistaa aamulla herkullisen uunimunakkaan – frittatan. Herkullinen ja nopea aamiainen valmistuu itsestään puolessa tunnissa uunissa.

Uunimunakas – kasvisfrittata

6 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
40 g (puoli pussia) baby pinaattia
250 g kirsikkatomaatteja
100 g juustoraastetta
1/2 tl suolaa
1 tl smoked paprika maustetta

uunimunakas

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita joukkoon kermaviili. Voitele uunivuoka. Lisää vuoan pohjalle pilkotut kirsikkatomaatit sekä pinaatti. Sekoita kananmunien ja kermaviilin joukkoon juustoraaste sekä mausteet. Kaada seos uunivuokaan tomaattien ja pinaattien päälle. Paista uunin keskitsolla 175 asteesssa noin 30 minuuttia tai kunnes munakas on hyytynyt ja saanut kauniin sävyn pintaan. Anna valmiin uunimunakkaan jäähtyä ennen tarjoilua.

uunimunakas

uunimunakas

Seuraa ♥

Instagram | Facebook 

carita

4 vastausta artikkeliin “Uunimunakas – kasvisfrittata”

  1. uutta tuo kermaviili käykökevytvai tavallinen kumpaa itse käytät?millä voitelet vuoan vai meneekö leivinpaperilla?mitä juustoa käöytät?

    • Kiitos kommentista. Käytin ihan tavallista kermaviiliä, koska sitä sattui löytymään jääkaapista. Toki voit käyttää myös kevyt kermaviiliä. Vuoan voitelen aina Floran kasviöljyvalmisteella, mutta kannattaa kokeilla myös leivinpaperia. 🙂 Juustoraasteena voi käyttää mitä vain. Tässä ohjeessa käytin Emmental raastetta, jossa on kivan voimakas maku.

  2. Mitäs vois käyttää babypinaatin sijaan kun sitä ei meidän kaupassa ollut 🙁 käykö joku muu tilalle? Käykö pakastepinaatti?

    • Pakastepinaatti käy myös. Sulattaisin pinaatin ensin mikrossa ja puristelisin ylimääräisen nesteen pois, jotta munakkaasta ei jää liian ”vetinen”. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta