Uuden alku

Vuosi vaihtuu, joten olisiko aika pysähtyä hetkeksi miettimään kulunutta vuotta ja tulevaisuuden suunnitelmia. On tärkeää uskoa omiin unelmiinsa ja rohkeasti yrittää tavoitella niitä. Kulunut vuosi on varmasti omalla kohdalla yksi ikimuistoisimpia, enkä vaihtaisi tai jättäisi tekemättä mitään kuluneen vuoden aikana tapahtunutta. Tarkemmin ajateltuna tämän vuoden aikana on tapahtunut suurimmat muutokset elämässäni.

Vuoteen 2015 on mahtunut: uusia työkuvioita, kovaa treeniä, kauneuskilpailuja, uusia ystäviä, ikimuistoisia kokemuksia, misseilyä, matkustelua, bloggaamista ja ennen kaikkea rakkautta!

IMG_9120

IMG_9133

IMG_6461-2

Olisiko nyt hyvä aika kokea kiitollisuutta siitä mitä on saavuttanut vai pitäisikö unelmoida siitä mitä on vielä edessä? Asetin itselleni korkeat tavoitteet tälle vuodelle ja olen enemmän kuin tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut ja kuinka paljon olen oppinut. Se että on saavuttanut haluamansa ei pitäisi estää unelmoimasta vielä jostain paremmasta.

Aina vuoden vaihtuessa tehdään lupauksia – tavoitteena muuttua paremmaksi ihmiseksi. Kuntosaleilla nähdään tammikuun aikana innokkaita uusia treenajia, joiden kohdalla innostus kuitenkin lopahtaa viimeistään helmikuun koittaessa. Vietetään legendaarista tipatonta tammikuuta tai pidetään karkkilakkoa. Lupauksien takana on aina ihminen joka on jollakin lailla tyytymätön elämäntapaansa. Jos koetaan tarvetta muuttaa joitakin asioita omassa elämässä on hyvä tehdä päätöksiä asioiden eteen – mutta tarvitseeko silti vuoden vaihtua jotta voidaan tehdä suuria muutoksia elämässä?

Muutoksista puheen ollen… Olen unohtanut kokonaan mainita että mun hiukset saivat pari viikkoa sitten ihanan uuden sävyn! Ainainen blondeus sai nyt vaihtua ja tää tyttö on brunette – joka on todellisuudessa huomattavasti lähempänä mun omaa hiusten väriä. Vaihtelu tekee hyvää ja mieli pysyy virkeänä! Mitäs tykkäätte? 😉

Carita.Pesonen.

Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten tehdään siitä yhdessä ihmeellinen.
Today is not just another day. It’s a new opportunity, another change, a new beginning.
♥Carita

carita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta