Sektio vai perätilasynnytys?

Meidän viimeisin käynti äitiyspolilla kului hieman eri tavalla kuin osasin odottaa. Käynti äitiyspolilla venähti useamman tunnin mittaiseksi ja ajatukset olivat todella sekavat. Tiesin vauvan olleen lähes koko raskausajan perätilassa, mutta asiaa käytiin vielä varmistamassa ultralla paikan päällä. Perätila tarkoittaa sitä, että vauva ei ole kääntynyt niin kutsuun raivotarjontaan jotta syntyisi pää edellä – niin kuin lapset yleensä syntyvät. Näillä raskausviikoilla ainoastaan noin 3% lapsista jää perätilaan. Ei käynyt mielessäkään, että joutuisin itse vielä valitsemaan miten haluan tulevan synnytyksen menevän. Minun tulisi siis valita sektio tai perätilasynnytys.

sektio

Ensimmäinen synnytys oli oikeastaan todella helppo ja hyvä kokemus. Synnytyskertomuksen pääset lukeeman täältä. Ajattelin että toisen synnytyksen käynnistyessä lähdetään samalla tavoin kaikessa rauhassa kipeistä supistuksista tai veden menosta sairaalaan. Nyt tilanne näyttää kuitenkin toiselta. Jos mitään ihmettä ei seuraavien päivien aikana tapahdu ja vauva jää perätilaan on minun itse tehtävä päätös sektion ja perätilasynnytyksen väliltä. Tämä päätöksen tekeminen on saanut minut valvomaan yöt ja olemaan todella ahdistunut.

Tosiaan äitiyspoliklinikalla käydessä vauvan perätila varmistui ja kävimme lääkärin kanssa läpi vaihtoehdot kuinka synnytys tulisi mahdollisesti etenemään. Muutaman kyyneleen jälkeen yritin päästä johonkin lopputulokseen. Lopulta päädyimme ensin kokeilemaan vauvan kääntämistä vatsan päältä. Vähäisen lapsiveden ja edessä olevan istukan takia käännös ei kuitenkaan onnistunut. Turha yritys, mutta tuli ainakin yritettyä. Sektio pelottaa ja vielä siihen päälle kammoksun leikkauksen jälkeistä napapiikkiä jota täytyisi pystyä itse pistämään useamman vuorokauden ajan. Toisaalta vielä tätä enemmän pelottaa ajatus perätilasynnytyksestä ja sen vaaroista. En tiedä olenko liikaa tutkinut asiaa netistä, mutta lapsen synnyttäminen perätilassa tuntui aivan älyttömältä ajatukselta enkä usko, että olisin mitenkään valmis siihen.

sektio

Päädyttiin kuitenkin siihen ratkaisuun, että lantio magneettikuvataan ja sen jälkeen tehdään lopullinen päätös synnytyksestä. Tällä siis varmistetaan olisiko lapsen synnyttäminen perätilassa alateitse edes mahdollista. Lääkäri soitti magneettikuvien tuloksia jo seuraavana päivänä ja mitat vaikuttivat hyviltä. Perätilasynnytys olisi siis mahdollinen mutta… Vauva on päättänyt kääntyä. Eikä suinkaan raivotarjontaan vaan hän on tulossa maailmaan jalat edellä. Tämä siis tekee päätöksestä helpompaa minulle, koska sellaista ei tarvitse tehdä. Mikäli vauva pitää paikkansa näin tämä lapsi tulee syntymään suunnitellulla sektiolla tämän kuun aikana. Puolestaan jos vauva päättää saapua maailmaan ja lapsivesi menee ennen sovittua leikkauspäivää niin meillä tulee kiire päästä sairaalaan mahdollisimman nopeasti ambulanssilla.

Toivotaan että kaikki menee hyvin ja syyskuun aikana saamme perheeseen yhden maailman rakkaimman aarteen lisää!

sektio

LUE MYÖS ↓

SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ

MITÄ SYYSVAUVA TARVITSEE

ME ASUTAAN BUNKKERISSA

ONKO YHDEN LAPSEN HALUAMINEN ITSEKÄSTÄ?

ÄITIYS ON?

SEURAA ♥

INSTAGRAM @caritapesonen | FACEBOOK

 

carita

15 vastausta artikkeliin “Sektio vai perätilasynnytys?”

  1. Liity facebookissa ryhmään perätilavauvat. Siellä on paljon kokemuksia ja hyvää keskustelua. Itse olen synnyttänyt vauvan (esikoinen) perätilassa ja siinä tilanteessa ei ollut mitään älytöntö rai vaarallista. Synnytys kesti 6 tuntia ja ponnistus 2 min. En tarvinnut epiduraalia. Kokemusta on myös napapiikeistä koko raskauden ajalta ja ne kun itse pistää niin voi hakea kohdan jossa se ei tunnu miltään. Tsemppiä, mihin päädytkin, oli se oma valinta tai ei 🙂

    • Kiitos! 🙂 Täytyy liittyä kyseiseen ryhmään. Yleensä kun tuntuu, että näistä kokemuksista jaetaan vain ne kamalimmat kertomukset. Olisi kiva kuulla ja lukea myös enemmän niistä onnistuneista perätilasynnytyksistä. Jos sektioon päädytään niin taidan suosiolla näin piikkikammoisena yrittää saada jonkun muun hoitamaan pistokset.. 😀

    • Tuota piikkiä ei kannata etukäteen murehtia. Se on pienempi paha kun kuvittelee ja vain lyhyt aika. Kauhutarinoita en ole oikeastaan lukenut/kuullut ollenkaan muuta kun kuulopuheita nimettömänä palstoilla. Ihmisillä, joilla ei ole mitään kokemusta tai tietoa perätilasynnytyksistä tuntuu olevan niistä aina hirveitä mielipiteitä ja mielikuvia mikä ärsyttää paljon. Jotkut luulee että vauva vedetään jaloista ulos ym. Tuolla ryhmässä löytyy oikeita ja tuoreita kokemuksia ja yleensä kaikki menee hyvin kuten itsellänikin.

  2. Mikä on napapiikki? En ole kuullutkaan 🙂 Itse synnytin joulukuussa sektiolla perätilan vuoksi ja kaikki meni oikein hyvin 🙂 Leikkauksen alusta meni n. 5min ja vauva oli pihalla 🙂 Sairaalassa olin 2 yötä minkä jälkeen kotiin. Kipulääkkeitä en enää kotona tarvinnut,

    • Napapiikillä pyritään välttämään veritulpan riskiä leikkauksen jälkeen. Jos ymmärsin oikein niin nykyään lähes jokaisen leikkauksen jälkeen määrätään napapiikki pistettäväksi 10 vuorokauden ajan. Nämä suositukset kun muuttuvat aina aika ajoin.. Mukava kuulla, että kaikki meni hyvin ja kotiuduitkin melko nopeasti. 🙂

    • Kiitos! Mekko on tilattu House of Brandonilta ja on Vilan tämän kesän mallistoa 🙂

  3. Lohdutuksen sanaksi: napapiikki ei ole ollenkaan niin paha kuin miltä ajatus siitä tuntuu. Itsekin kammosin ajatusta siitä, mutta lopulta helppoa se oli ja välillä pistos ei tuntunut yhtään miltään, ja jos tuntuikin niin vain pieneltä pistolta lyhyen hetken. No worries.

    Nimim. Sektiolla syntyneen perätilaprinssin -17 äiti

    • Kiitos kommentista 🙂 Helpottaa edes vähän omaa oloa kuulla muiden kokemuksia sektiosta ja napapiikistä.

  4. Ei se sectio ole niin kamala, mulla tosin on siitä jo aikaa reilut 25v, silloin jouduin hätäsectioon. Ainoa asia jonka koin ongelmalliseksi oli nauraminen leikkauksen jälkeen 😊 Napapiikkejä jouduin pistämään itseeni selkäleikkauksen jälkeen kaksi viikkoa ja pelotti aivan kamalasti, mutta ei se sitten ollutkaan kamalaa, kun asennoitui ettei ole muuta vaihtoehtoa. Kyllä te pärjäätte, kävi kummin vaan.

    • Joo ja tosin pieni paha se napapiikki varmasti on veritulppaan nähden. Ajatus vain itsensä pistämisestä hirvittää.. Eiköhän me tästä kaikesta selvitä lopulta 🙂

  5. Itse päädyin sektioon perätilan takia (-17), koska vauvan painoarvio oli yli 4kg. Sektio meni tosi hyvin, ei kipuja jälkeen päin. Samana päivänä kävelemään ja paraneminen sujui nopeasti. Muutenkin kokemus positiivinen, vaikka olinkin tosi pettynyt kun sektion ”jouduin” valitsemaan. Napapiikistä en ollut edes kuullut ennen tätä, eli en joutunut pistämään mitään.

    • Hienoa kuulla kuinka nopeasti leikkauksesta voi toipua ja vielä ilman kipuja. Toivotaan että täällä menee myös kaikki yhtä hyvin kun meidän h-hetki koittaa! 🙂

  6. Hei :). Suosittelen lämpimästi sektiota. Minut painostettiin perätilasynnytykseen ja lopputulos oli kuitenkin kiireellinen sektio. Vauvalla oli napanuora kaulan ja vartalon ympäri. Tästä syystä ei tullut ulos alakautta. Leikkauksen jälkeen pärjäsin Buranalla ja Panadolilla. Olihan haava kipeä, eikä saanut kantaa tai nostaa kuin vauvan. Mutta kyllä siitäkin selvisi. Napapiikin voi opetella vaikka miehesi pistämään :D. Tsemppiä, hyvin se menee.

    • Kiitos! 🙂 Juuri tästä syystä taidan päätyä sektioon. Pelkään että synnytyksessä menee jokin pieleen ja lopputulos on kiireellinen sektio. Suunniteltu sektio kuulostaa edes vähän ei niin pelottavalta. Miehelle varmasti joudun jättämään tuon napapiikin pistämisen, jotta se saadaan hoidettua. Eiköhän kaikki mene hyvin, toivotaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 12
Tykkää jutusta