Onko yhden lapsen haluaminen itsekästä?

Yksi lapsi on itsekästä, toinen itsestäänselvyys ja kolmas silkkaa hulluutta? Jokainen vanhempi on varmasti joskus joutunut vastaamaan kysymykseen, koska teille tulee toinen lapsi? Pitkään yhdessä olleelta pariskunnalta kysellään mahdollisesta perheenlisäyksestä ja suunnitelmista perustaa perhe. Lapselle sisaruksen hankkiminen tuntuu olevan itsestäänselvyys. Aina toista lasta ei välttämättä saada, vaikka sitä kovasti toivottaisiin tai sitten ajatuksena on vain pitäytyä siinä yhdessä ja ainoassa lapsessa. Mielestäni on todella henkilökohtaista kysyä keneltäkään suunnitelmia tulevasta perheenlisäyksestä, sillä koskaan ei tiedä mitä perheellä on taustalla. Lapsettomuus on hyvinkin yleistä ja saattaa olla arka aihe vanhemmiksi haluaville. Toiset haluavat ehdottomasti vain yhden lapsen ja jotkut eivät yhtäkään.

Olen aina tiennyt että haluan lapsia. Toivonut että elämässäni saisin edes sen yhden lapsen jota voin rakastaa enemmän kuin mitään ja joka tekee kaikesta täydellisen – tehden meistä perheen. Nyt kun minulla on perhe ja maailman ihanin pieni tyttö niin olisi tuntunut itsekkäältä tyytyä siihen yhteen lapseen. Se että olisimme päättäneet yhden lapsen riittävän tarkoittaisi sitä, että Kristella ei koskaan saisi sisaruksia joiden kanssa jakaa kaiken elämässään. Niin ilot kuin surut, ne elämän tärkeimmät hetket koetaan sekä jaetaan perheen kanssa ja sisarukset tukevat toisiaan – pitävät huolta kun sitä tarvitaan. Minulla itselläni on ehdottomasti parhain sisko mitä voin toivoa, vaikka se ei aina siltä tuntuisikaan. Me riidellään ja sovitaan, mutta ennen kaikkea välitetään toisistamme. Tärkein asia elämässä on oma perhe joka ymmärtää ja on tukena, kun sitä tarvitaan.

Lapsia ei tuosta vain tehdä vaan niitä joko saadaan tai ei. Sekundaarinen lapsettomuus on myös yllätävän yleistä. Ennen ensimmäistä raskautta pelkäsin sitä, jos en vaan koskaan pystyisi saamaan omia lapsia? Ennen toista raskautta olin lukenut sekundaarisesta lapsettomuudesta ja pelännyt pahinta. Saan olla onnekas siitä, että positiivisen raskaustestin tekemistä ei ole tarvinnut odotella turhan kauaa. Toinen lapsi oli meille heti selvä, jos sellainen siunaantuu niin olemme enemmän kuin kiitollisia. On helpottava tietää, että Kristella tulee saamaan elämään sisaruksen, jonka kanssa kasvaa ja jakaa elämä. Mikäli tämä toinen raskaus ei olisi saanut alkuaan olisin silti maailman onnellisin äiti ja tyytyväinen yhteen elämäni tärkeimpään aarteeseen.

Se onko perheessä yksi vai kaksi lasta ei määritä onnellisuutta. Onnellisuutta on juuri sellainen perhe, jonka kokee omakseen. Jokainen raskaus on ihme ja jokainen lapsi on jotain niin rakasta ettei sitä voi edes sanoin kuvailla.

LUE MYÖS ↓

Kuinka raskaus on vaikuttanut ruokavalioon?

Painonnousu raskausaikana

Vuosi äitinä

Mitä raskaus tekee vartalolle?

Äitiys on?

SEURAA ♥

INSTAGRAM @caritapesonen | FACEBOOK

carita

2 vastausta artikkeliin “Onko yhden lapsen haluaminen itsekästä?”

  1. Oon kans usein törmännyt tuohon, että kaksi lasta on se normi. Meidän esikoinen nyt 1v 3kk ja kyselyt toisesta lapsesta alkoivat heti kun hän täytti vuoden. Ja tätä kysellään siis huomattavasti enemmän kun sen ensimmäisen lapsen perään. Toivottavasti joku päivä toisen lapsen saamme mutta tällä hetkellä se ei ole vielä ollenkaan ajankohtaista. Lähinnä ärsyttää nämä kyselyt. Meidän esikoinen ei todellakaan saanut alkuaan ihan sormia napsauttamalla ja sen takia tiedostan myös sen mahdollisuuden ettei sitä toista lasta noin vaan tehdä. Harmittaa kaikkien niiden lapsettomuudesta kärsivien puolesta, jotka tällaista kyselyä joutuvat kokemaan. Se tuntuu varmasti puukoniskulta selkään.

    • Juuri näin. En itsekkään vastannut yhtään mielelläni tuttavien tai mahdollisten tutun tuttujen kyselyihin toisesta lapsesta. Tää on varmasti kysymys johon moni joutuu jossain vaiheessa elämää vastaamaan. Jokainen kyllä itse kertoo mahdollisesta tulevasta tai suunnitteilla olevasta perheenlisäyksestä, kun on sen aika. Turhat utelut ovat vain lopulta kiusallisia molemmille osapuolille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta