KUKA SAA VIRPOA?

Rakastan tiettyjä perinteitä ja palmusunnuntai pienine virpojineen on yksi niistä. Odotan aamusta alkaen innolla ovikellon soivan ja virpojien eksyvän meidän oven taakse. Joko vuosi varaudun suklaamunien kanssa, mutta joskus on ollut myös niitä kertoja kun yhtä ainuttakaan pientä noitaa ei ole käynyt ovella. Alkaako tämä perinne olla unohdettu? Toivottavasti ei, sillä odotan tulevia vuosia, kun saan askarrella yhdessä Kristellan kanssa oksia ja käydä läheisten luona virpomassa. Tosin aloitettiin perinne jo tänä vuonna pienimuotoisesti ja tutustuttiin siihen mitä tulevina vuosina on tiedossa.

Mielestäni kuka vain saa virpoa, mutta enemmän näen koko touhun pienten lasten ilona. Pidän myös tärkeänä sitä että virpojat ovat pukeutuneet ja nähneet edes vähän vaivaa ajatuksen eteen. Eivätkä vain haaveile ahneesti tolkuttomasta määrästä suklaamunia. Omassa lapsuudessa kiersimme ystävien kanssa naapuruston ovelta ovelle, mutta onko tänä päivänä kohtuullista kiertää tuntemattomien oven takana? Me tuskin koskaan Kristellan kanssa tulemme käymään muualla kuin sukulaisten ja kummien luona virpomassa.

Askartelu on aina ollut niitä asioita joista pidän ja tykkään mielelläni näpertää pikkutarkkoja juttuja. Tällä kertaa oksien koristelu jäi täysin minulle, mutta ensi vuonna saan varmasti pienet näppärät sormet avuksi. Tämän päivän tuloksena meillä on pieni väsynyt virpoja joka niin tohkeissaan tutustui päivän palkkoihin, että päiväunet jäivät nukkumatta ja yöunet veivät mukanaan ennen aikojaan.

carita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta