Ensimmäistä kertaa lentokoneessa

Niin kuin jo aiemmin olin kirjoittanut, tiesin hyvin ettei lentokoneella matkustaminen ole mitään luksusta varsinkaan pienen sylilapsen kanssa. Selvittiinkö itkupotkuraivareilta? Tuntuiko lentomatka kestävän ikuisuuden? Miten kanssamatkustajat suhtautuivat pieneen lomailijaan?

Lentokentän turvatarkastuksessa mietin ensimmäistä kertaa mihin ihmeeseen olin itseni järjestänyt. Olimme lähdössä ensimmäistä kertaa ulkomaille Kristellan kanssa ja mielikuva koko lennon ajan itkevästä lapsesta ei helpottanut oloa lainkaan. Aika kentällä kului nopeasti ja yllättäen tajusin käveleväni pitkin lentokoneen käytävää, omaa istumapaikkaa etsien.

Lomamatkan kohteena oli Kreikka ja kohteen valinnassa vaikutti myös merkittävästi lentomatkan pituus. Neljä tuntia lentokoneessa paikallaan istuen ei kuulostanut yhtään niin huonolta ajatukselta. Istumapaikka oli keskellä konetta ja viereisille penkkiriveille oli sijoitettu muita perheitä pienine lapsineen. Matka sujui yllättävän hyvin ja Kristella jaksoi olla paikallaan paremmin kuin hyvin. Pientä kiukuttelua lukuunottamatta selvisimme menomatkan perille ilman itkupotkuraivareita. Kanssamatkustajat olivat haltioissaan pienestä lomalaisesta ja Kristella sai matkan ajan enemmän kuin tarpeeksi huomiota – arvatkaa kuinka neiti nautti olostaan koko matkan ajan. Kaiken lisäksi lentomatka meni nopeammin kuin piti ja olimme perillä Rodoksella huomattavasti etuajassa.

Pienen lapsen kanssa lentäessä kannattaa varata mukaan paljon uusia leluja, jotta mielenkiinto säilyy. Naposteltavaa ja maisteltavaaju, näin aika kuluu paljon nopeammin. Toivottavasti muille pienen lapsen kanssa matkustaville sattuu lentokoneeseen yhtä mukavat  kanssamatkustajat, jotka osaltaan tekevät matkasta viihdyttävämpää.

Seuraa ♥

Instagram | Facebook

carita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta