The Blog Awards 2017 gaalailta

Eilen vietettiin gaalailtaa joka kokosi saman alan vaikuttajia yhteen A-lehtitalossa Helsingin Kulosaaressa. Oli huippua päästä ensimmäistä kertaa mukaan kutsuvieraana ja tavata niin blogimaailman kuin sosiaalisen median tunnetuimpia vaikuttajia rennoissa juhlatunnelmissa. Olisi ollut mukava ottaa lasi jos toinenkin viiniä ja heittäytyä viettämään ilta kaikessa rauhassa, mutta tällä kertaa edessä oli yöllinen ajomatka Kotkaan, jonka vuoksi pysyin tiukasti vesilinjalla.

Illan järjestelyt oli mietitty tarkkaan ja kaikki toteutettu viimeisen päälle. Ruoka ei saanut sen suurempaa ylistystä (jälkiruokana olevaa omenapiirakkaa lukuunottamatta). Sen sijaan siitä oli huolehdittu ettei kenenkään tarvinnut viettää iltaa janoisena. Tarjolla oli niin kuohuvaa, siideriä, viiniä, Rajamäen viinietikalla höystettyjä drinkkejä kuin alkoholittomia juomia.

Illan meikin tein hieman perinteistä arkimeikkia tummenpana ja huulille lisäsin Lancomen Matte Shaker (Magic orange) -huulipunan. Kampauksena suoristetut hiukset simppelisti ylös ponnarille ja gaala-look oli bueno.

gaalailta

Pukukoodi oli tumma puku, joka ei todellakaan tarkoita sitä että pitäisi pukeutua kuin hautajaisiin. Oli mukava seurata ja ihailla illan aikana persoonallisia ja rohkeita asuvalintoja. Omalla kohdallani gaalaillan asu oli musta haalari. En oikein koskaan ole viihtynyt mekko päällä, jonka vuoksi asua valittaessa päädyin yksinkertaiseen mutta juhlavaan haalariin.

gaalailta

Illan aikana asuvalinta osoittautui täysin oikeaksi sillä haalari tuntui istuvan hyvin eikä kiristänyt tai puristanut mistään (toisin kuin korkokengät). Pienenä vinkkinä, älä koskaan valitse tilaisuuteen jossa tarkoituksena on seisoa koko ilta korkojen päällä uusia korkokenkiä jotka ovat ensimmäistä kertaa jalassa. Voi sitä tunnetta kun istahdin autoon ja vaihdoin jalkaani korottomat nilkkurit, jotka tekivät kotimatkasta luksusta. Illan hämärtyessä ajoin kotia kohti uusia tuttavuuksia, kokemuksia ja muistoja rikkaampana.

 

Lue edellinen postaus → Rahapäiväkirja – kuinka paljon rahaa kului viikossa?

 

Seuraa ♥

Instagram | Facebook

carita

3 vastausta artikkeliin “The Blog Awards 2017 gaalailta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 4
Tykkää jutusta