Vauvahankinnat (osa 1) vauvantarvike viidakossa

Ensimmäisen kerran astuessani raskausaikana lastentarvike myymälään olin pihalla kaikesta kuin koskaan aikaisemmin. Mielessä pyöri ajatukset mitä ihmettä suurin osa kyseisistä tavaroista on ja mihin niitä oikeasti käytetään tai tarvitaan. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka monia erilaisia valintoja ja päätöksiä täytyisi tehdä kyseisiä hankintoja tehdessä. Mikä olisi välttämätöntä ja mitkä täysin turhia? Toiselle kun välttämätön hankinta saattaa olla täysin turha. Vaunuja ja rattaita on saatavilla niin monilla erilaisilla ominaisuuksilla ja mitkä ne ihmeen yhdistelmävaunut oikein ovat? Moni ensikertalainen odottaja on varmasti ihmeissään tällaisista asioista, minä varsinkin koska meidän lähipiirissä tai suvussa ei oikeastaan ole vauvoja tai pieniä lapsia, joten kaikki on täysin uutta.

Tällä hetkellä meneillään rv 30 ja voin todeta, että olen paljon viisaampi vauvantarvike viidakossa kuin koskaan osasin kuvitella. Kuluneiden viikkojen aikana erilaisia vauvahankintoja on saapunut kotiin ja vaikuttaisi siltä, että hankinnat alkavat olla melko hyvällä mallilla. Se mitkä ovat käytännöllisiä ja mitkä niitä todella turhia selviää ajan myötä.

Pikkuisen nallepuku ja Ikeasta ostettuja harsoja

Vauvalle:

• Vaunut + sadesuoja ja hyttysverkko
• Pinnasänky + reunapehmuste, patja, patjansuojia, peitto, tyyny ja lakanat
• Turvakaukalo + lämpöpussi
• Hoitoalusta
• Amme + lämpömittari
• Sitteri
• Leikkimatto
• Matkasänky
• Vauvanpesä
• Harsoja 10 kpl
• Tutteja + tuttinauha
• Tuttipulloja
• Vaipparoskis
• Huppupyyhe 2 kpl
• Pikkuniistäjä
• Unipussi
• Leluja
• Vauvaöljy, sinkkivoide ja talkki
• D-vitamiini tipat
• Vaipat
• Puhdistuspyyhkeitä

Äidille:

• Perheauto
• Rintapumppu
• Hoitolaukku
• Imetystyyny
• Rintakumit
• Imetysliivit
• Liivinsuojia
• Lanoliinivoide

Vauvanvaatteiden kanssa olen yrittänyt pysytellä kohtuullisissa määrissä, tosin kaikki on niin suhteellista. Minulla ei ole mitään ymmärrystä kuinka paljon vaatteita kannattaa olla aina mitäkin kokoa, joten tämän asian kanssa kaipaan mielelläni kokemuksia ja vinkkejä kokeneemmilta ja viisaammilta. Parempi mielummin liikaa kuin liian vähän vai kuinka? Vaatteita varmasti vaihdetaan päivän mittaan useasti, sillä haluan pienokaisen olevan puhtaissa vaatteissa. Ymmärrän vaatteiden jäävän nopeasti pieneksi, mutta liian vähillä vaatteilla saan varmasti olla jatkuvasti pesemässä, kuivattamassa ja silittämässä pyykkiä.

Processed with VSCO with c1 preset
Muutamia jo hankittuja bodyja (kokoina: 50-62 cm)
Nämä sain viime viikolla lahjaksi ihanalta tuttavalta <3
Nämä sain viime viikolla lahjaksi ihanalta tuttavalta <3

Tuleeko teille mieleen mitään olennaista, joka puuttuisi hankintalistalta? Äitiyspakkausta en ole vielä saanut, joten sieltä myös oletettavasti tulee jotakin hyödyllistä. Seuraavissa postauksissa kerron tarkemmin mitä meillä on hankittuna ja vihdoin paljastan millaisiin vaunuihin me päädyimme.

IMG_9291

 

 

 

 

 

Kasvun paikka

Viime kerralla rakenneultrassa käydessä tosiaan saatiin pientä päänvaivaa vauvan koon puolesta, joten meidät kutsuttiin uudelleen kasvukontrollia varten lääkärin vastaanotolle tällä viikolla. Hoitaja epäili kyllä vahvasti, että kaikki oli niin kuin pitääkin, mutta halusi silti tarkistaa asian vielä muutaman viikon kuluttua. Aikaisemmalla käynnillä masussa oltiin niin huonossa asennossa että pään koko jäi siis vähäisemmäksi kuin olisi pitänyt. Tällä kertaa kaikki vaikutti kuitenkin olevan oikein hyvin ja niin vauvan paino, pään koko kuin vartalon koko vastasivat täydellisesti tämän hetkisiä raskausviikkoja ja osuivat keskikäyrille. Ultrassa meidän ei siis tarvitse enää käydä mutta edessä olisi kuitenkin vielä sokerirasitus testi, perhevalmennusta ja neuvolakäyntejä.

Tänään 24+1. Tähän mennessä hankitut vauvan vaatteet on nyt pesty, silitetty ja viikattu kauniisti väliaikaiselle paikalleen kunnes pikkuisen oma vaatehuone saadaan remontoitua. Pakon edessä tuli kerrankin karsittua kaikki (siis tosissaan KAIKKI) ylimääräinen tavara ja vaatteet pois, jotta saadaan tilaa uudelle. Tämän seurauksena kirpputorille on lähtenyt päivittäin lisää tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. En tiedä täytyykö pikku hiljaa alkaa huolestua, sillä kaupoilla ollessani suuntaan nykyään ensimmäisenä lastenvaatteiden ja tarvikkeiden luo. Postissa saapuu ainoastaan pienokaiselle tavaraa ja iltaisin listataan sekä mietitään puuttuvia hankintoja vauvalle. Raskausaika on muuttanut ja kasvattanut minua enemmän kuin osasin koskaan kuvitella. Tuntuu että valintoja tehdessä miettii tuon pienen hyvinvointia ja miten asiat tulevat vaikuttamaan koko meidän perheen elämään. Koko raskausaika tuntuu olevan valmistautumista tuleviin muutoksiin. Sukulaiset ovat niin haltioissaan tulevasta vauvasta, että myös äitini saapui matkalta kotiin pienien vauvanvaatteiden kanssa.

IMG_1004IMG_9291

 

 

Ensimmäinen askel kohti muutosta

Ette usko kuinka helpottava olo kirjoittaa näin viime postauksen jälkeen. Nyt kun tämä ihana uutinen on kaikkien tiedossa… En mitenkään pysty lupaamaan ettenkö jatkossa tulisi kirjoittamaan siihen liittyvistä asioista, koska yksinkertaisesti olen niin innoissani tästä kaikesta. Pakko myöntää, että on tehnyt jo pitkään mieli iloita tästä asiasta ääneen ja nyt se on vihdoin ajankohtaista.

Monilla netin keskustelupalstoilla varoitellaan, että vauvanvaate ja tarvike hankintoja ei kannata aloittaa liian hyvissä ajoin. Olen valitettavasti usean kerran eksynyt erilaisille keskustelupalstoille etsiessäni tietoa netistä raskauteen liittyen. Ne kun pomppaavat aina etusivulle Googlen kautta tietoa etsiessä. Kenelle siitä nyt luulisi olevan haittaa, jos tavaroita keräilee sitä mukaan kun sopivia tulee vastaan… En malttanut odottaa edes rakenneultraan asti, ennen kuin meillä oli jo ensimmäiset vauvanvaatteet hankittuna. Itseasiassa mieheni tilasi jo alkuvuodesta Yamaha logolla varustetun potkupuvun ja ruokalapun, ennen kuin ehdin itse koko asiaa ajatella.

IMG_0721

Alkuvuodesta lähtien olen lähes joka viikko kotiuttanut suloisia lastenvaatteita meille. Etenkin tällä viikolla heti rakenneultran jälkeen oli pakko tietysti ostaa ja laittaa tilaukseen söpöjä, vaaleanpunaisia tyttöjen juttuja. Ennen taas hankin lähes viikoittain itselleni uusia vaatteita ja nyt on omat hankinnat jääneet vähiin tai toisin sanoen olemattomiin. Muutoksesta puheen ollen, jos meinaan tätä tahtia tehdä vauvalle hankintoja tarvitaan meillä lisää kaappitilaa tai oma vaatehuone kaikelle.. Niinpä ajattelin tehdä tilaa uudelle ja käydä tulevan viikon aikana vaatehuoneen läpi ja sinne tehdään tilaa vain ja ainoastaan pienille ja söpöille asioille.

IMG_0720

IMG_0722

IMG_0719

IMG_0723

Tällaisia söpöjä vaatteita tarttui tänään mukaan Helsingistä. En malta odottaa mitä kaikkea kivaa sitä on vielä postissa tulossa lähi aikoina. 😉

IMG_9291