Miten meidän arki on lähtenyt sujumaan?

Täällä kotiuduttiin lauantaina sairaalasta ja täytyy myöntää, että tässä uuden arjen aloittamisessa on ollut omat haasteensa vähän jokaisella. Omat tunteet ovat olleet oikeaa vuoristorataa, välillä itkettää ja seuraavalla sekunnilla naurattaa – olisko tää sitä niin kutsuttua synnytyksen jälkeistä baby blues aikaa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistan jo raskausaikana saaneeni sähköpostiin muiden raskaus ja vauva aiheisten viestien joukossa baby blues otsikolla komeilevan sähköpostin. Fiksuna tyttönä poistin viestin edes avaamatta sitä sillä ajatuksella, että ei meidän vauvalle mitään rauhoittavaa blues musiikkia tarvitse soittaa. Jälkeenpäin naurattaa kuinka tietämätön sitä voi joistakin asioista olla. En siis ollut kuullut koskaan aiemmin tällaisesta ”sivuvaikutuksesta”, kunnes Kalle sanoi ensimmäisen itkeskelyni jälkeen sairaalassa ”Tää on nyt sitä baby bluesia.”

Baby bluesilla tarkoitetaan normaalia synnytyksen jälkeistä tunteiden herkistymistä, jota esiintyy suurimmalla osalla juuri synnyttäneistä äideistä. Oireet ovat voimakkaimmillaan muutaman päivän synnytyksen jälkeen ja häviävät tavallisesti parin viikon sisällä. Tosin pahimmillaan tämä voi johtaa myös pidempi aikaiseen masennukseen, joka voi kestää jopa kuukausia.

Meillä ei ole oikeastaan lähipiirissä pieniä vauvoja ollut, joten jopa vauvan käsittely ja vaipan vaihto on ollut täysin uutta. Onneksi vauvan hoitaminen itsessään ei ole mitään rakettitiedettä ja tarpeet ovat toistaiseksi helppo täyttää. Unta, ruokaa, läheisyyttä, hellyyttä, puhdas vaippa… Siitä on meidän arki tällä hetkellä tehty.

image

Ps. Meidän pikku beibe on tänään jo tasan viikon vanha! <3

IMG_9291

Puuttuva palanen

Ensin meillä oli vain toisemme, sitten saimme sinut ja nyt meiltä ei puutu mitään! <3

Keskiviikko aamuna klo:5.02 saatiin meidän perheeseen maailman suloisin pikku prinsessa ja tosiaan rakkaus sai aivan uuden käsityksen.
Ensimmäiset päivät ovat menneet tutustuessa toisiimme, rakentaen luottamusta ja keräten rohkeutta uuteen vaiheeseen elämässä. Alku on yhdessä opettelua ja kaikki on uutta meille jokaiselle niin pienokaiselle kuin isälle ja äidille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisen päivän jälkeen kaikki alkoi pikku hiljaa tuntua todelliselta ja tajusin vihdoin, että minä olen nyt oikeasti äiti. Tuo pieni vieressä makaava käärö on parasta mitä olin voinut elämääni toivoa. Ja se rakkaus… Sitä ei voi sanoin kuvailla kuinka se vain kasvaa päivä päivältä.

Meille kuuluu hyvää ja ensimmäiset päivät yhdessä ovat sujuneet mukavasti. Ensimmäinen yö yhdessä vauvan kanssa ei tosin ollut mitenkään levollinen vaikka uni olisi ollut enemmän kuin tervetullut. Takana oli 3 vuorokautta joiden aikana olin nukkunut hyvällä tuurilla 4h jos sitäkään, joten väsymys alkoi painaa väkisinkin. Toisaalta jotkut ihmeen hormonit täällä varmasti hyrräsi, koska väsymys unohtui aika ajoin taas melko nopeasti. Mitä sitä ei tuon pienen eteen tekisi? Viime päivinä on tullut hyvinkin tutuksi, että esimerkiksi aamupuuro ei todellakaan maistu samalta kylmänä ja päiväunet on enemmän kuin hyvä juttu, jos sellaisille löytyy sopiva väli päivästä.

Pikaiset kuulumiset täältä sairaalasta ja nyt odotellaan, koska päästäisiin kotiutumaan ja aloittamaan uutta erilaista arkea perheen kanssa, kaikki yhdessä.
image

IMG_9291

Vauvahankinnat (osa 1) vauvantarvike viidakossa

Ensimmäisen kerran astuessani raskausaikana lastentarvike myymälään olin pihalla kaikesta kuin koskaan aikaisemmin. Mielessä pyöri ajatukset mitä ihmettä suurin osa kyseisistä tavaroista on ja mihin niitä oikeasti käytetään tai tarvitaan. Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka monia erilaisia valintoja ja päätöksiä täytyisi tehdä kyseisiä hankintoja tehdessä. Mikä olisi välttämätöntä ja mitkä täysin turhia? Toiselle kun välttämätön hankinta saattaa olla täysin turha. Vaunuja ja rattaita on saatavilla niin monilla erilaisilla ominaisuuksilla ja mitkä ne ihmeen yhdistelmävaunut oikein ovat? Moni ensikertalainen odottaja on varmasti ihmeissään tällaisista asioista, minä varsinkin koska meidän lähipiirissä tai suvussa ei oikeastaan ole vauvoja tai pieniä lapsia, joten kaikki on täysin uutta.

Tällä hetkellä meneillään rv 30 ja voin todeta, että olen paljon viisaampi vauvantarvike viidakossa kuin koskaan osasin kuvitella. Kuluneiden viikkojen aikana erilaisia vauvahankintoja on saapunut kotiin ja vaikuttaisi siltä, että hankinnat alkavat olla melko hyvällä mallilla. Se mitkä ovat käytännöllisiä ja mitkä niitä todella turhia selviää ajan myötä.

Pikkuisen nallepuku ja Ikeasta ostettuja harsoja

Vauvalle:

• Vaunut + sadesuoja ja hyttysverkko
• Pinnasänky + reunapehmuste, patja, patjansuojia, peitto, tyyny ja lakanat
• Turvakaukalo + lämpöpussi
• Hoitoalusta
• Amme + lämpömittari
• Sitteri
• Leikkimatto
• Matkasänky
• Vauvanpesä
• Harsoja 10 kpl
• Tutteja + tuttinauha
• Tuttipulloja
• Vaipparoskis
• Huppupyyhe 2 kpl
• Pikkuniistäjä
• Unipussi
• Leluja
• Vauvaöljy, sinkkivoide ja talkki
• D-vitamiini tipat
• Vaipat
• Puhdistuspyyhkeitä

Äidille:

• Perheauto
• Rintapumppu
• Hoitolaukku
• Imetystyyny
• Rintakumit
• Imetysliivit
• Liivinsuojia
• Lanoliinivoide

Vauvanvaatteiden kanssa olen yrittänyt pysytellä kohtuullisissa määrissä, tosin kaikki on niin suhteellista. Minulla ei ole mitään ymmärrystä kuinka paljon vaatteita kannattaa olla aina mitäkin kokoa, joten tämän asian kanssa kaipaan mielelläni kokemuksia ja vinkkejä kokeneemmilta ja viisaammilta. Parempi mielummin liikaa kuin liian vähän vai kuinka? Vaatteita varmasti vaihdetaan päivän mittaan useasti, sillä haluan pienokaisen olevan puhtaissa vaatteissa. Ymmärrän vaatteiden jäävän nopeasti pieneksi, mutta liian vähillä vaatteilla saan varmasti olla jatkuvasti pesemässä, kuivattamassa ja silittämässä pyykkiä.

Processed with VSCO with c1 preset
Muutamia jo hankittuja bodyja (kokoina: 50-62 cm)
Nämä sain viime viikolla lahjaksi ihanalta tuttavalta <3
Nämä sain viime viikolla lahjaksi ihanalta tuttavalta <3

Tuleeko teille mieleen mitään olennaista, joka puuttuisi hankintalistalta? Äitiyspakkausta en ole vielä saanut, joten sieltä myös oletettavasti tulee jotakin hyödyllistä. Seuraavissa postauksissa kerron tarkemmin mitä meillä on hankittuna ja vihdoin paljastan millaisiin vaunuihin me päädyimme.

IMG_9291