Uunimunakas – kasvisfrittata

Aamiainen on tärkein osa päivää ja hyvällä aamiaisella päivä ei voi muuttua kuin paremmaksi. Poikkeuksetta meidän perheessä keitetään aamuisin kattilallinen kaurapuuroa ja sitä syödään enemmän kuin mielellään hedelmien, mustikkakeiton tai marjojen kanssa. Vaihtelu virkistää ja päätin pitkästä aikaa valmistaa aamulla herkullisen uunimunakkaan – frittatan. Herkullinen ja nopea aamiainen valmistuu itsestään puolessa tunnissa uunissa.

Uunimunakas – kasvisfrittata

6 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
40 g (puoli pussia) baby pinaattia
250 g kirsikkatomaatteja
100 g juustoraastetta
1/2 tl suolaa
1 tl smoked paprika maustetta

uunimunakas

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita joukkoon kermaviili. Voitele uunivuoka. Lisää vuoan pohjalle pilkotut kirsikkatomaatit sekä pinaatti. Sekoita kananmunien ja kermaviilin joukkoon juustoraaste sekä mausteet. Kaada seos uunivuokaan tomaattien ja pinaattien päälle. Paista uunin keskitsolla 175 asteesssa noin 30 minuuttia tai kunnes munakas on hyytynyt ja saanut kauniin sävyn pintaan. Anna valmiin uunimunakkaan jäähtyä ennen tarjoilua.

uunimunakas

uunimunakas

Seuraa ♥

Instagram | Facebook 

Vauvan ja taaperon smoothiekakku

Terveellisempi vaihtoehto niin juhlien kuin arjen herkutteluun – smoothiekakku. Valmistin kakun ensisijaisesti Kristellalle, sillä tämä kakku valmistuu ilman lisättyä sokeria ja sisältää ainoastaan hedelmien oman sokerin, joka antaa kakulle sopivasti makeutta. Valmistaminen on yhtä helppoa kuin aamusmoothien teko, joten ei muuta kun leipomaan! Tämän ohjeen hedelmiä voi korvata niin marjoilla kuin muilla haluamillaan hedelmillä.

Vauvan smoothiekakku

Smoothiekakku

Pohja

1pkt Omenaisia täysjyväkeksejä (lasten hyllyltä)
120g päärynäsosetta

Täyte

3 Kypsää banaania
450g Mangososetta (Bonne)
1dl Appelsiinimehua
8kpl liivatelehtiä

Murskaa keksit blenderissä ja sekoita joukkoon päärynäsose. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan pohjan kokoinen ympyrä ja painele valmis keksipohja vuokaan. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Valmista täyte sekoittamalla blenderissä banaanit, mangosose sekä appelsiinimehu. Kuumenna kattilassa tilkka vettä kiehuvaksi. Lisää liivatteet kattilaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivate ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita huolellisesti. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään. Koristele smoothiekakku seuravaana päivänä hedelmillä, kun kakku on täysin jähmettynyt.

Smoothiekakku

Lue myös edellinen postaus → Miten meidän matka meni?

Seuraa ♥

Instagram | Facebook

 

KEVYEMPI PEKONIPIIRAKKA

Rakastan suolaisia herkkuja ja voisin sanoa niiden olevan suurempi paheeni kuin mitkään makeat herkut. Tällä kertaa päätin kokeille keittiössä jotakin uutta, jonka seurauksena kehitin reseptin suolaiseen piirakkaan. Piirakan täytteenä maistuu niin täyteläinen broileripekoni, raikas välimerellinen juusto sekä herkullinen parsakaali. Lopputuloksena keittiössä valmistui kevyempi pekonipiirakka. Ruokaisa piirakka maistuu lounaalla salaatin kanssa tai välipalana kahvin seurana.

Lähes aina niin makeita kuin suolaisia piirakoita valmistaessa käytän kauppojen pakastealtaista valmiina löytyviä Myllyn Paras piirakkapohjia. Nämä on todettu aivan yhtä maistuviksi kuin omatekoiset piirakkataikinat ja säästävät vaivaa sekä aikaa keittiössä.

Haluan tarjota vieraille ja ystäville lähes poikkeuksetta kahvin kanssa jotakin syötävää ja suolainen piirakka on loistava vaihtoehto kahvipöytään. Tällä viikolla tiesin ystäväni tulevan meille kylään, joten osasin varautua tarpeeksi ajoissa ja valmistaa piirakan jo edellisenä päivänä jääkaappiin odottamaan.

En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt ruoanlaitossa broileripekonia, joten piirakan lopputulos jännitti, mutta tämä oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Kesän ja grillikauden aikana broileripekonia tulee varmasti löytymään meidän jääkaapista useammin ja aion kokeilla sitä grillaamisen lisäksi myös muuten ruoanlaitossa.

Kevyempi pekonipiirakka

Pohja

Myllyn Paras suolainen piirakkataikina

Täyte

300g parsakaalia
1 pkt broileripekonia
1-2 sipulia
1/2 prk Apetina kevytjuustoa kuutioina (basilika & oregano)
2,5 dl ruokakermaa (pekoni & sipuli)
2 kananmunaa

Painele sulanut taikina tasaisesti piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Huuhtele parsakaalit ja leikkaa kukinnot pienemmiksi. Keitä parsakaaleja vedessä pari minuuttia, jotta ne pehmenevät hieman. Kuutioi sipulit pieniksi ja suikaloi pekoni. Paista pannulla pienessä tilkassa öljyä pekonit ja sipulit parin minuutin ajan. Lisää parsakaalit ja pekoni-sipuli sekoitus piirakkavuokaan. Ripottele päälle juusto kuutiot. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon kerma. Jos käytät tavallista maustamatonta ruokakermaa niin lisää esimerkiksi basilikaa tai muita yrttejä sekä mausteita joukkoon tuomaan lisää makua piirakkaan. Kaada muna-kerma täyte vuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään, jolloin se on valmista tarjottavaksi.

Kevyempi pekonipiirakka

Lue myös: Tonnikalapiirakka
Edellinen postaus : Ensimmäinen ruokapäiväkirja

Seuraa ♥
| Instagram | Facebook | Snapchat: caritapesonen |