Tuleeko meille tyttö vai poika?

Viime viikolla oli vihdoin kauan odotettu rakenneultra käynti. Päälimmäisenä ajatuksena rakenneultraan mentäessä oli huoli siitä, että kaikki olisi varmasti hyvin ja lapsi olisi terve. Tietysti meitä molempia vanhempia myös kutkutteli ajatus siitä, että olisi kiva tietää tulevan vauvan sukupuoli. Tieto siitä olisiko meille tulossa tyttö vai poika helpottaisi tulevia vauvahankintoja, sillä toisen tytön kohdalla ei tarvitsisi uusia koko vauvanvaate varastoja. Pojan kohdalla taas jokainen Kristellalta säästetty vaaleanpunainen röyhelövaate jäisi takuulla käyttämättä ja uusia vaatteita täytyisi hankkia paljon. Vaikka varmasti toisen kohdalla uskon olevani paljon maltillisempi vaatehankintojen kanssa. Ensimmäisestä oppineena – vähempikin olisi riittänyt.

Rakenneultrassa kaikki näytti olevan juuri niin kuin pitääkin ja vauvan kehitys vastasi sen hetkisiä raskausviikkoja. Kaikista tärkein asia oli kuulla, että pienokaisella vaikutti olevan kaikki hyvin vatsassa. Mulla ei ollut tässä raskaudessa minkäänlaista vaistoa siitä kumpi meille olisi tulossa tyttö vai poika. Edellisessä raskaudessa olin 110% varmuudella sitä mieltä, että odotin tyttöä. Toisaalta tämä raskaus on ollut hyvin samanlainen kuin aiempi ja toisinaan aivan erilainen.

tyttö vai poika

Tuleeko meille tyttö vai poika?

Makeanhimon sanotaan yleensä viittaavaan siihen, että tulossa olisi tyttö. Mansikoiden ja jäätelön loputon himo viittaisi siis tähän vaihtoehtoon.

Vau.fi sivuilla tekemäni testin mukaan odottaisin todennäköisemmin poikaa.

Pahoinvointi liitetään useammin tyttö vauvaa odottaviin äiteihin. Ensimmäisen kolmanneksen perusteella olisi todennäköisempää odottaa tyttöä.

Raskauden myötä ruokahalu on kasvanut huomattavasti. Voisin syödä lähes koko ajan, mutta onneksi tämä ei ole ainakaan vielä vaikuttanut huomattavasti painon nousuun. Poikaa odottavat äidit nauttivat enemmän ns. raskasta ja rasvaista ruokaa jota olen myös himoinnut eli todennäköisemmin poika.

Sormustestin tuloksena meille olisi tulossa tyttö. Sormus pujotetaan odottavan äidin hiukseen, asetetaan vatsan päälle ja joko pyörivän tai heiluvan liikkeen perusteella voidaan päätellä olisiko tuleva lapsi tyttö vai poika.

Vatsan muodon perusteella uskotaan myös olevan eroja sukupuolten välillä. Vatsani on mielestäni vielä näillä viikoilla pieni eikä huomattavasti ole pyöristynyt eteenpäin, mutta lantio on levinnyt sitäkin enemmän. Tämä siis viittaisi tyttöön.

Tyttö lasten sanotaan vievän äitinsä kauneuden raskausaikana. Puolestaan poikaa oodottavat äidit tuntevat hehkuvansa raskausaikana. Verrattuna edelliseen raskauteen vaikuttaisi siltä, että odotan poikaa.

Mieliala. Tunteet pinnassa. Lyhyesti ja ytimekkäästi kaikki nämä viittaisivat tyttöön.

Vauvan syke on ollut koko raskauden melko nopea yli 140 lyöntiä minuutissa, joka viittaisi tyttöön.

Useat seikat viittaavat siihen, että meille olisi tulossa toinen tyttö…

Rakenneultrassa näytti hyvin vahvasti siltä, että Kristella saa syksyllä pikkusiskon, joten meille tulee toinen tyttö! Lapsen sukupuolella ei tosin ollut meille mitään merkitystä, sillä molemmat olisivat ihan yhtä ihania vaihtoehtoja ja eniten toivon että lapsi olisi terve. Olen kuitenkin enemmän kuin innoissani, sillä salaa toivoin mielessäni juuri tätä vaihtoehtoa hieman enemmän näistä kahdesta.

Lue myös ↓

Painonnousu raskausaikana

Onko yhden lapsen haluaminen itsekästä?

Kuinka raskaus on vaikuttanut ruokavalioon?

Taivaallisen hyvät pinaattiletut

Suojaa iho auringolta – fysikaalinen aurinkosuoja

Seuraa ♥

Instagram @caritapesonen | Facebook

 

 

Kun meidän perheen elämä muuttuu lopullisesti..

Viimeisten kuukausien aikana ajatusmaailmani on muuttunut lähes kertaheitolla. Kulunut vuosi on ollut osaltani suurien muutosten aikaa ja lähes tasan vuosi sitten oli yksi minulle itselleni merkittävimmistä päivistä, Miss Suomi finaali. Tämän vuoden suunnitelmat ovat sitten todella erilaiset, sillä uskon että rakkaus tulee saamaan kesällä aivan uuden merkityksen kun meidän perheeseen syntyy pieni perheenjäsen. Kyllä meistä tulee elokuussa oikea perhe ja minusta äiti.

Olen aina ollut ihminen, joka pitää omat henkilökohtaiset asiat itsellään. Tämänkin asian kanssa päätettiin mieheni kanssa, että lähipiiri on ainut kenelle kertoisimme tämän iloisen asian jo ensimmäisen ultran jälkeen. Tarkka silmäisimmät ihmiset ovat kuitenkin jo saattaneet huomata hieman pyöristyneen vatsani, joka ei ole kasvanut siis hyvän ruokahalun ansiosta. Olen myös usean kerran saanut vastailla suoriin kysymyksiin perheenlisäyksestä.

Tänään (20+5) kävimme rakenneultrassa ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Nyt toivon, että voin huokaista ja keskittyä rauhallisin mielin odottamaan kesää. Helpottava tunne kun ei tarvitse enää salailla asiaa, vaan voin avoimesti puhua ja kirjoittaa siitä. Olen tyytyväinen että alkuraskaus on sujunut suorastaan paremmin kuin uskalsin ikinä toivoa, pahoinvoinnista ei ole ollut tietoakaan ja väsymys on ollut vain hetkittäistä. Suurin totuttelua vaatinut muutos tähän mennessä on oma vartalo joka ei tällä hetkellä tunnu laisinkaan omalta. Kyllähän sen jokainen tietää että raskauden aikana vartalo muuttuu, mutta kyllä asia silti vaatii oman aikansa tottua. Kuvittelin mahtuvani pidemmän aikaa omiin vaatteisiini, mutta turhaan. Viimeisen kuukauden aikana on ollut turha pukea muita kuin äitiysvaatteita ylleen.

Töitä aion jatkaa mahdollisimman pitkään, tosin mallintyöt saavat nyt hetkeksi jäädä. Enkä usko että tulen muutenkaan olemaan äiti joka hylkää kaiken sosiaalisen elämän ja työt lapsen synnyttyä. Onneksi en ole yksin mukana tässä kaikessa vaan minulla on ihana ja rakastava mies, joka on varmasti valmis auttamaan kaikessa mahdollisessa mitä eteen tulee, meidän yhteisessä tulevaisuudessa mitä varmemmin pienen tytön vanhempina.

IMG_0653

IMG_9291