Voita liput lapsimessuille

Kevään odotetuin viikonloppu on pian täällä. Kenenkään vanhemman tai perhettä suunnittelevan ei kannata jättää tulevaa tapahtumaa välistä. En malta odottaa tulevan viikonlopun Helsingin reissua ja lapsimessuja. Viime vuonna messut yllättivät näin ensikertalaisen todella positiivisesti ja kävin perätä kahtena päivänä tekemässä huippu hyviä ostoksia messuilta. Tällä kertaa aion ehdottomasti suunnata messuille ainakin yhtenä päivänä jos en taas jopa kahtena. Mikäli mietit kannattaako lähteä messuille vai ei niin ehdottomasti kannattaa. Viime vuoden fiiliksiä pääset lukemaan kirjoituksesta lapsimessut – hallittu kaaos?

liput lapsimessuille

Mikä parasta jos liput vielä puuttuvat niin nyt on loistava tilaisuus osallistua arvontaan ja voittaa liput lapsimessuille.

Arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken yhden lippupaketin joka sisältää kaksi kappaletta lippuja lapsimessuille. Lippujen arvo 32€. Yksi lippu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla 20-22.4.2018 välisenä aikana. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä kirjoitusta ja jättämällä käytössä olevan sähköpostiosoitteen sille tarkoitettuun kenttään (sähköpostiosoite ei näy muille). Sähköinen pääsylippu lähetetään arvonnan päätyttyä voittajalle sähköpostitse. Seuraa saapua viestejä, jotta et missaa mahdollista voittoa. Arvonta suoritetaan keskiviikkona 18.4.2018 klo:22.00.

Onnea arvontaan! Tulkaa ihmeessä vetämään hihasta jos törmätään messuilla.

Lue myös ↓

Aika paljastaa pienen pieni salaisuus..

Kuinka kasvattaa lapsi oikein?

Täydelliset lastenrattaat liikkuvalle perheelle

Uunimunakas – kasvisfrittata

Seuraa ♥

Instagram | Facebook

 

LAPSIMESSUT – HALLITTU KAAOS?

En todellakaan osannut aamulla kuvitella mitä kaikkea tämä päivä tulisi pitämään sisällään. Lapsimessut olivat äitien ostostapahtuma, lapsien riehapäivä ja varmasti monen isän painajainen. Sanoisin että sain uuden perinteen joka keväälle, sillä aion osallistua tapahtumaan varmasti tulevina vuosina. Kallea tuskin koskaan tulen saamaan mukaan messuille, joten aiomme pitää tämän perinteen tyttöjen päivänä.

Saavuimme messukeskukseen puolenpäivän aikoihin, joilloin osastot olivat jo täyttyneet rattaita työntävistä äideistä ja kirkuvista lapsista. Kristella viihtyi messuilla paremmin kuin osasin kuvitella ja säästyimme täysin kiukuttelulta. K katseli tohkeissaan ihania lasten vaatteita ja istui tyytyväisenä rattaissaan – äidin tyttö, joka rakastaa ostoksilla olemista.

Ehdottomat suosikit tämän vuoden messuilla olivat Vimma, Papu ja Metsola – joiden vaatevalikoiman ansiosta lompakko keveni kummasti. Se että rakastan nettikaupoissa katsella ja tilata lastenvaatteita ei ole mitään siihen verrattuna kun on mahdollisuus hypistellä kaikkia ihanuuksia omissa käsissään. Pomp de lux ja Gugguu jäivät askarruttamaan mieltä, sillä tungoksen takia skippasin nämä täysin. Erityisesti Gugguun osastolla vartijat valvoivat menoa ja äidit olivat tohkeissaan jonottamassa -20% messutarjouksia. Ajatuksena oli ostaa Gugguun tuubihuivi ja pipo vielä tämän kevään kylmille päiville ja valmiiksi ensi syksylle, mutta päädyin Metsolan vastaaviin tuotteisiin.

Vaipanvaihto oli tehty miellyttäväksi ja helpoksi messuilla, Libero vaippavarikon ansiosta. Vaippavarikolta löytyi kaikki tarvittavat tuotteet vaipoista hoitotuotteisiin ja jonottaminen kesti ainoastaan muutamia minuutteja. Rattaiden kanssa liikkuminen oli paikoitellen hankalaa ja kaikkia messutarjouksia ei edes päässyt lähemmin tutkimaan tungoksen takia. En kuitenkaan jättäisi Kristellaa mistään hinnasta kotiin vaan oli ihana viettää tyttöjen päivää yhdessä lapsimessuilla.

Tässä tämän vuoden messulöydöt, jotka kotiutuivat meille. Tekisi mieli käydä vielä huomenna vähän messuilemassa ja tekemässä muutamat hankinnat jotka jäivät mietityttämään.

Mitäs mieltä muut olivat tämän vuoden lapsimessuista?