Voita liput lapsimessuille

Kevään odotetuin viikonloppu on pian täällä. Kenenkään vanhemman tai perhettä suunnittelevan ei kannata jättää tulevaa tapahtumaa välistä. En malta odottaa tulevan viikonlopun Helsingin reissua ja lapsimessuja. Viime vuonna messut yllättivät näin ensikertalaisen todella positiivisesti ja kävin perätä kahtena päivänä tekemässä huippu hyviä ostoksia messuilta. Tällä kertaa aion ehdottomasti suunnata messuille ainakin yhtenä päivänä jos en taas jopa kahtena. Mikäli mietit kannattaako lähteä messuille vai ei niin ehdottomasti kannattaa. Viime vuoden fiiliksiä pääset lukemaan kirjoituksesta lapsimessut – hallittu kaaos?

liput lapsimessuille

Mikä parasta jos liput vielä puuttuvat niin nyt on loistava tilaisuus osallistua arvontaan ja voittaa liput lapsimessuille.

Arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken yhden lippupaketin joka sisältää kaksi kappaletta lippuja lapsimessuille. Lippujen arvo 32€. Yksi lippu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla 20-22.4.2018 välisenä aikana. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä kirjoitusta ja jättämällä käytössä olevan sähköpostiosoitteen sille tarkoitettuun kenttään (sähköpostiosoite ei näy muille). Sähköinen pääsylippu lähetetään arvonnan päätyttyä voittajalle sähköpostitse. Seuraa saapua viestejä, jotta et missaa mahdollista voittoa. Arvonta suoritetaan keskiviikkona 18.4.2018 klo:22.00.

Onnea arvontaan! Tulkaa ihmeessä vetämään hihasta jos törmätään messuilla.

Lue myös ↓

Aika paljastaa pienen pieni salaisuus..

Kuinka kasvattaa lapsi oikein?

Täydelliset lastenrattaat liikkuvalle perheelle

Uunimunakas – kasvisfrittata

Seuraa ♥

Instagram | Facebook

 

Kuinka kasvattaa lapsi oikein?

On yhtä monta tapaa olla hyvä vanhempi lapselleen kuin maailmassa on vanhempia. Tietyt kasvatusmetodit toimivat toisilla ja toisilla taas eivät. Meidän perheessä on meneillään kasvuvaihe jossa Kristella selkeästi koettelee rajojaan ja ei tahdo ymmärtää jos jokin asia kielletään. Olisiko jonkinlaista tähän ikään kuuluvaa uhmaa kenties? Tähän asti tiukka ei on mennyt kuuroille korville ja korkeintaan yllyttänyt jatkamaan kiellettyä puuhaa. Mikä olisi oikea tapa kasvattaa lapsi niin että hän tietää omat rajansa?

Mielestäni lapsen täytyy tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Tietenkään Kristellan ikäinen lapsi ei vielä ymmärrä sitä ettei toisen kädestä voi viedä leluja tai minkä vuoksi ketään ei saa lyödä, töniä eikä purra. Päiväkodissa opitaan tietyt asiat pakon edessä, mutta koska Kristella on vielä kotona ei isossa lapsi porukassa leikkiminen ole tuttua. Avoimessa päiväkodissa käyminen on auttanut meitä harjoittelemaan toisten huomioonottamista. Olen sitä mieltä, että kaikki oppivat varmasti aikanaan kuinka toisia lapsia kohdellaan ja miten muiden kanssa käyttäydytään. Pieneltä lapselta ei voi odottaa vielä täydellistä käyttäytymistä vaan hän on opettelemassa joka päivä uutta – sitä kuinka täällä eletään.

Olen kokenut että paras tapa ainakin meidän perheessä on selittää lapselle miksi jotakin ei vaan saa tehdä. Mitä siitä seuraa ja mitä sitten saa tehdä. Lapsi kuuntelee ja keskittyy ainakin suurimmaksi osaksi sekä nyökkailee kuin ymmärtäisi jokaisen sanan. Mitä tiukemmin korotan ääntäni ja kiellän sitä hauskempaa se tuntuu olevan. Usein opitut asiat unohtuvat vielä, mutta kyllä ne mieleen jäävät päivä päivältä vahvemmin.

Suurin osa asioista opitaan vanhemmilta ja mahdollisilta perheen isommilta sisaruksilta. Se että kiinnittää päivittäin huomiota ihan pieniin asioihin omassa käyttäytymisessä voi vaikuttaa suuresti lapsen oppimiseen. Lapset oppivat huomaamatta pieniä arkisia, mutta tärkeitä asioita. Kiitetään aina kun siihen on aihetta, pyydetän anteeksi jos jotakin ikävää sattuu ja tervehditään sekä sanotaan heipat.

Kotona meillä on tiettyjä sääntöjä joita pyritään noudattamaan. Ruokapöydässä istutaan nätisti ja noustaan vasta kun kaikki ovat lopettaneet syömisen. Joskus luetaan samalla kirjaa tai katsellaan pihalla mahdollisesti näkyviä lintuja sekä kissoja. Tiedän toisten paheksuvan sitä, että ruokapöydässä keskitytään muuhun kuin syömiseen, mutta meillä tämä toimii. Eikä ruokailu kuitenkaan koskaan mene leikkimiseksi. Mielestäni pääasia on se että lapsi syö ruokansa.

Koiran kanssa silitellään, heitetään palloa. Ei revitä hännästä, istuta päälle tai tökitä sormilla silmiin eikä korviin. Tämä kaikki on opittu kantapään kautta, mutta vihdoin opittu! Päivä päivältä opittujen asioiden lista kasvaa ja eiköhän meidän lapsesta vielä hyvin käyttäytyvä ja muut huomioonottava lapsi kasva. Siihen me ainakin pyritään kaikin keinoin.

Lue myös ↓

Täydelliset lastenrattaat liikkuvalle perheelle

Aika paljastaa pienen pieni salaisuus..

Uunimunakas – kasvisfrittata

Kanapasta uunissa

Seuraa ♥

Instagram | Facebook