Me kaikki ollaan ihmisiä!

On sellaisia mielensäpahoittajia jotka ovat sitä mieltä, että asiakaspalvelutyötä tekevillä ihmisillä ei olisi oikeutta sairaslomaan. Jos useita viikkoja sitten varattu kampaaja aika joudutaankin siirtämään on se aivan ylitsepääsemätöntä. Jotenkin voisin sanoa, että tällaiset mielensäpahoittajat ovat varmasti myös joskus itse jääneet kotiin sairastumisen vuoksi. Me jokainen ollaan samanarvoisia ihmisiä ammatista riippumatta ja ihan samalla tavoin meillä jokaisella on oikeus huolehtia omasta terveydestä. Ainakin minä olen sitä mieltä, että asetan oman ja läheisteni terveyden sata kertaa tärkeämmäksi kuin sen, että raahaudun puolikuolleena työpaikalle.

Moni ei välttämättä ajattele, että suurin osa parturi-kampaajista työskentelee yrittäjinä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kukaan ei maksa menetetyistä työpäivistä minkäänlaista sairasloman korvausta. Olen työskennellyt pian 8 vuoden ajan yrittäjänä ja sairauden takia olen ollut tuona aikana tasan kaksi kertaa poissa töistä. Ei sitä huvikseen vaan tule jäätyä kotiin vaikka aina ei nappaa lähteä töihin. Yrittäjänä sitä on pakko omistautua työlleen ja pienen flunssan takia on turha jäädä kotiin lepäämään.

Mulla on ainakin tullut elämässä eteen lukuisia tilanteita jolloin neuvolaan tai kosmetologille varattua aikaa on jouduttu siirtämään sairastapauksen vuoksi. Se on täysin ymmärrettävää – tai toiset ymmärtävät ja toiset eivät. Sitä kun ei vaan itse pysty päättämään välttääkö influenssan tai iskeekö jokin kamala tauti hetkenä minä hyvänsä. Tuskin kukaan valitsee mielummin makaavansa kipeänä sängyn pohjalla kuin viettävänsä terveenä päivän työpaikalla. Meitä ihmisiä on täällä niin moneen lähtöön, että joidenkin kannattaisi lopettaa ainoastaan omien etujen ajatteleminen ja hyväksyä se tosiasia ettei kaikki mene aina niin kuin suunnittelee.

Edellinen kirjoitus → P*skin helmikuu ikinä

P*skin helmikuu ikinä

Tällä hetkellä makaan vaihteeksi sängyn pohjalla ja alan olla sanattoman kyllästynyt tähän voimattomaan oloon, joka on tullut viime viikkoina liiankin tutuksi. Somessa meidän perheen arkea seuranneet ovat saattaneet huomata, että helmikuussa ei ole paljonkaan päivitelty mitään kanavia – eikä blogia. Lähes koko helmikuu on kulunut jatkuvassa sairastelukierteessä. Kaikki alkoi oikeastaan tammikuun lopussa kun Kristella sairastui ensimmäisenä lähes 40 asteen kuumeeseen. Pientä potilasta hoivaten olisi ollut ihme jos olisin säästynyt samalta taudilta.

Helmikuun alkuun varattu ulkomaanmatka lähestyi uhkaavasti ja tauti ei näyttänyt helpottavan. Kuitenkin lähtöpäivänä kuume oli tiessään ja pientä flunssaa lukuun ottamatta jokainen meidän perheestä oli siinä kunnossa että pystyi matkustamaan. Viikon lomailu Gran Canarialla sujui loistavasti ja kotiuduttuun matkalta Kristellan kanssa terveinä. Ai että oli ihana päästä matkalle ja loma tuli kieltämättä enemmän kuin tarpeeseen.

Ehdittiin viettää muutama päivä kotiuduttua terveenä, mutta taas viikonlopun aikana olo meni entistä huonommaksi. Joka paikkaa kolottaa ja kuumemittari näyttää hurjia lukemia. Itseasiassa olen ollut niin huonossa kunnossa, että joudun pinnistellä pysyäkseni jalkeilla – en muista olenko koskaan ollut näin kipeä kuin tällä hetkellä. Arvatkaa koenko huonoa omaatuntoa siitä, että en jaksa leikkiä Kristellan kanssa kun äidin täytyy levätä. Onneksi mulla on ihana mies kotona, joka on hoitanut ja leikkinyt meidän lapsen kanssa enemmän kuin tarpeeksi.

Olen jo ehtinyt ottaa melkoista stressiä blogi tauosta, mutta en yksinkertaisesti ole jaksanut kirjoittaa. Toisaalta asetan kaikkein tärkeimmäksi asiaksi terveyden ja siitä huolehtimisen. Täällä minä makaan sängyssä ja kirjoitan tätä tekstiä kovassa kuumeessa ja yritän parannella itseni kuntoon.

Lue myös → Rahapäiväkirja – vastuullista rahankäyttöä?