Joulumieli hukassa?

Jouluaattoon on enää muutama päivä ja joulumieli on täysin hukassa? Ulkona on pimeää ja lumesta sekä pakkasesta ei ole tietoakaan. Stressi hankkimattomista lahjoista kaivertaa mieltä ja kotikin pitäisi valmistella jouluun – kuulostaako tutulta? Ei hätää, tässä muutama vinkki joiden avulla luot täydellisen joulumielen.

joulumieli

Joulumieli x 9

Unohda stressi. Yritän joka vuosi välttyä joulustressiltä, mutta aina se pääsee yllättämään. Tällä viikolla ainakaan minä en aio stressata enää mistään jouluun liittyvästä. Siivoa koti ajoissa ennen aattoa ja unohda kaikkien kaappien läpi käyminen. Vaikka joulu tahdotaan viettää puhtaassa ja siistissä kodissa niin mahdolliset vieraat tuskin kurkistelevat kaappien sisälle joten turha kääntää koko asutoa ylösalaisin.

Askartele tonttuovi. Mikäli kodissasi ei asu vielä pientä tonttua niin nyt sen on aika muuttaa luoksesi asumaan. Tämän vuoden ehdoton hitti tonttuovi luo takuu varmasti jouluisen tunnelman jokaiseen kotiin. Koristele tonttuovi jouluisella pienellä havukranssilla ja lisää joulukuusen lisäksi jouluvalot tontun ovelle.

Rakenna suklaatalo. Perinteinen piparkakkutalo on saanut uuden version suklaasta. Sillä nyt joluinen piparitalo korvataan suklaalevyistä valmistetulla suklaatalolla, joka koristellaan sokerikuorrutteella ja makeisilla.

Paketoi joululahjat. Se tunne kun saa hypistellä hankittuja lahjoja ja paketoida ne kauniisiin lahjapaketteihin.

Leivo pipareita ja joulutorttuja. Kauppojen hyllyiltä löytyy lukuisia valmiita joulupipareja, mutta oikeaan joulutunnelmaan pääsee ainoastaan leipomalla piparit omin kätösin. Miltä kuulostaisi joulutortut Fazerin vihreillä kuulilla perinteisen luumumarmeladin sijasta? Minua ainakin houkuttaa kokeilla tämä yhdistelmä.

Joulukuusi. Nyt olisi jo aika koristella kuusi ja luoda kotiin joulutunnelmaa. Parempaa joulumieltä ei voi saada kuin hakemalla kuusen itse metsästä. Ainakin osalla paikkakunnista on mahdollisuus maksaa muutama kymppi ja käydä valitsemassa sekä kaatamassa kuusi ihan itse. Meidän olohuoneessa joulukuusi on kerännyt katseita jo itsenäisyyspäivästä lähtien.

Kuuntele kauniita joululauluja. Kotona, automatkoilla ja kaupoissa kuunnellaan nyt ihania rauhoittavia joululauluja.

Käy jouluisissa tapahtumissa. Niin kauneimpien joululaulujen laulaminen kirkossa, joulumarkkinat kuin jouluiset konsertit luovat joulumieltä jokaiselle.

Pukeudu jouluun. Pue päällä jotain ihanaa pirteän punaista tai jouluista. Annan joulun näkyä siis myös vaatteissa. Unohda mustat vaatteet kaappiin ja piristä mieltä veikeällä tonttu tai poro neuleella (näitä olen itsekin yrittänyt metsästää kaupoista ja vihdoin löysin punaisen glitter neuleen joka oli kaiken lisäksi alennuksessa)

joulumieli

Kuppi kuumaa glögiä, villasukat jalkaan ja käperry viltin alle. Unohda kaikki kiire ja stressi. Ajattele positiivisesti – joulu on vain kerran vuodessa.

Lue myös ↓

Joulun paras bataatti- ja punajuurilaatikko

Terveellinen glögi – tee se itse!

Joulu ilman stressiä?

Joulupiparit terveellisemmin

Seuraa ♥

Instagram | Facebook

Joulu kuuluu jokaiselle?

Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja eilen sain vihdoin aikaiseksi jatkaa lahjojen paketoimista. Keräsin jokaisen ostamani joululahjan yhteen kasaan ja olihan niitä kertynyt viimeisten kuukausien aikana kiitettävä määrä vaatekaapin perukoille. Osan lahjoista olin jopa unohtanut sillä tänä vuonna aloitin lahjojen hankinnan poikkeuksellisen aikaisin syksyllä. Pakettien määrää katsellessani mietin mielessäni mikä olisi kohtuullinen määrä lahjoja jouluksi. Oliko tänä vuonna tullut hankittua liian monta pakettia? On niitä jotka saavat joululahjoja tolkuttomat määrät, mutta myös niitä perheitä joiden lapsille edes yhden lahjan saaminen ei ole itsestäänselvyys.

Kuva A-lehdet / Johanna Myllymäki

Usean vuoden ajan olen osallistunut joulupuu -keräykseen, jonka tarkoituksena on kerätä lahjoja niihin perheisiin joiden lapset saattaisivat jäädä muussa tapauksessa ilman lahjoja. Mikä olisi parempi tapa lisätä joulumieltä kuin ilahduttaa jotakin tuntematonta lasta jouluaattona. Jos kerran on mahdollisuus auttaa niin miksi jättäisin tilaisuuden käyttämättä. Joillakin paikkakunnilla keräys on ikävä kyllä jo päättynyt, mutta ainakin Helsingin seudulla joulupuu keräys jatkuu vielä tämän viikonlopun ajan. Toisten auttaminen on asia joka tulisi muistaa kaikkien arjen kiireiden keskellä. Liian usein unohtaa että apua tarvitsevia löytyy myös läheltä, omasta kotimaasta.

Joulu kuuluu jokaiselle, niin lapselle kuin aikuiselle. Lapsille usein joulu tarkoittaa joulupukkia ja lahjoja. Vaikka Kristella on paketoitavien lahjojen määrän perusteella ollut erityisen kiltti tyttö kuluneen vuoden aikana (voisin kyllä olla sitä mieltä etteivät tontut ole nähneet kaikkia tytön tekemisiä), pidän lahjoja tärkeämpänä kaikkea perheen kesken jouluna tapahtuvaa perinteistä yhdessäoloa. Ne ovat muistoja jotka muistuvat mieleen vielä vuosien päästä. Toisin kuin avatut lahjapaketit, joiden sisältä unohtuu mahdollisesti jo pian joulun jälkeen.

Lapsen myötä joulu on saanut aivan uuden merkityksen. Olen aina rakastanut joulua ja ollut todellinen jouluihminen, mutta viime vuodesta lähtien se on ollut jotain erilaista. Kaikki se jännitys ja taianomainen aika pienen lapsen kanssa jouluaattoaamuna palauttaa mieleen parhaat hetket omasta lapsuudesta ja täydellisistä muistoista omaan perheen parissa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Seuraa ♥

Instagram | Facebook